Pihadramatiikkaa
Tykkäätkö pihahommista? Kappas, niin minäkin! Jos rakastaa kirjoja ja käsityötä, ne voi näpsäkästi yhdistää omalla pihalla, jonka hoitaminen on mitä suurinta käsillä tekemistä. Kitkemisen välillä voi istahtaa terassille lukemaan tai saada kasveista runoviboja, sillä välillä ukkosten ja sateen kourissa kärvistelevä piha on vaikuttanut Katri Valan raivokkaalta puutarhalta.
Tänä kesänä olen iloinnut myös (lähes) mustista kukista, sillä istutin syksyllä tummia tulppaaneja ja kylvin keväällä mustia pioniunikkoja, jotka ovat vielä kukassa. Hieman goottihenkeä!
Elokuussa suurin osa perennoista on kukkinut näteimmän kukintansa ja piha kääntää ikään kuin uuden sivun kesässä. Muutamat kasvit kuitenkin helottavat läpi kesän, kuten yksivuotiset verbenat sekä valkoiset Schneewittchen-jaloruusut, jotka ovat peräisin häistämme. Äiti ja isä talvettavat ne joka vuosi maakellarissaan, ja tämä kesä on kukille jo viidestoista, mikä on periaatteessa yksivuotisille ruusuille mittava ikä. Ihanaa, että ne ovat vielä hengissä - ja me naimisissa!
Yksi suosikkikasveistani on jaloangervo, joita meidän pihallamme kasvaa erivärisiä: erilaisia viininpunaisia, vaaleanpunaisia, violetteja. Ne alkavat tulla kukkaan elokuussa ja ilahduttavat töihin palaajaa viittaamalla nätisti kukkapenkistä: täällä ollaan, kesä jatkuu, vaikka loma ei!
Mukavinta elokuisessa pihassa ovat kuitenkin kypsyvät marjat. Pihamme puskat ovat aronia-aitaa lukuunottamatta viimekesäisiä, joten suurta satoa ei ole vielä odotettavissa, mutta sitäkin suurella hartaudella marjat syömme. Ensimmäisenä kypsyvät näköjään valkoherukat ja osa punaisista, mutta mustat ja viherherukat ovat vielä raakoja. Suosikkini on Valkoinen suomalainen, jossa on happoa vain nimeksi. Jos mietit lajiketta, hanki sellainen! Voittaa punaisenkin mennen tullen.
Luulin, että kaikki vadelmat ovat vielä vihreitä, kunnes eilen naapurini tuli hihkumaan aidan toiselta puolelta: "Täällä on jo yksi ihan kypsä!" Poimin sen ja laitoimme puutarhaharrastajina marjan puokkiin. (Niin, pihahullut voivat puolittaa jopa marjan. Tälle ominaisuudelle ei kuitenkaan ole diagnoosinimitystä.) Hiljaisuus. "Aivan ihanaa", totesi naapuri. "Minun pittää saaha oma vattupenkki." Viime kesänä sain heiltä karviaisia ja hankin heti seuraavalla viikolla oman Lepaan punaisen. Niin, näin jos jatkuu, meidän pienillä city-tonteillamme on lopulta vain pelkkiä käytäviä ja tuhannen puskaa.
Miten onnellisia silloin olemmekaan.
