Syksyyn softshellissä

Kun lapset olivat pienempiä, ompelin heille muutamia kylästelytakkeja puuvillakankaasta tikkivuorilla ja yhden talvitakinkin tein enstexistä vanuvuorilla. Kun he kasvoivat, alkoi rapa roiskua sen verran, että takkien ompelu jäi, kunnes viime keväänä löysin Eurokankaasta mukavan pehmeää softshelliä. Poika valitsi turkoosia, jonka vuori on petroolinvihreää, ja tyttö pinkkiä violetilla vuorilla. 

Takin ompelu ei ole pikasurautus, ja erityisen tärkeää on hyvä kaava. Olen ompelijana (välillä tyhmänkin) rohkea ja lähdin kaavan puuttuessa muokkaamaan pojan takkia collegehupparin kaavasta. Väljyyksiä piti lisätä aika lailla, mutta pidin mallin yksinkertaisena ja korvasin monimutkaiset taskut vähän helpommilla paikkataskuilla. Pääsin tähän vaiheeseen jo viime keväänä, mutta sitten vanha ompelukoneeni syöttö alkoi hyytyä, ja ompelutyö jäi kaappii marinoitumaan, kunnes ostin uuden koneen ja syystuulet alkoivat muistutella keskeneräisestä takista.

Softshell on helppoa ommella, eikä saumanvaroja tarvitse huolitella, sillä kangas ei purkaannu. Olisin ommellut takin pääosin saumurilla, jos Eurokankaan myyjä ei olisi vinkannut, että saumat eivät päästä niin hyvin vettä, jos ne ompelee ompelukoneen suoralla tikillä. Poika piti takista jo ensi sovituksella, ja päätin neuloa Miami-langasta asuun sopivan pipon piristämään pimenevää syksyä.

Täydellisiä päällekkäistikkauksia en tähän takkiin saanut, sillä taskuissa näkyvät yhä vanhan koneen syötön puute eli taajemmat, kireämmät pistot, mutta päätin, että en anna asian haitata. Yhtä hyvin kulkee askel kotitekoisessakin takissa, eikä pieni sade pääse kastelemaan koulupoikaa. Reipasta ja värikästä syksyä kaikille!