Pakkaspuuhia eli silmukoita ja rieskan paistoa

Tänään olemme viettäneet perheen kanssa pakkaspäivää, sillä mittari näytti aamulla -27 astetta. Koko loppiaispäivä on kulunut hieman hitaasti ja haaveksien, mutta sukkaa olen välillä neulonut. Malli on Maariat, peräisin Ravelry-nettisivustolta ja Niina Laitisen suunnittelema. 

http://www.ravelry.com/patterns/library/maariat

Sain toisen sukan valmiiksi asti. Nämä menevät lahjasukiksi, mutta pakkohan valmista sukkaa on aina sovittaa, vaikka se ei omaan jalkaan jäisikään. Lankana on Novitan Seitsemän veljestä, talvikengän sisään ehkä turhan paksu lanka, mutta taatusti lämmin vaihtoehto. Minun jalkani palelevat talvella usein, ja ne on erityisen tärkeää pitää lampiminä, koska minulla on jalkoja jäykistävä neurologinen sairaus. Lapista kotoisin olevana pidän kovista pakkasista, mutta jalkani eivät pidä niistä ollenkaan vaan jäykistyvät entisestään. Paukkupakkasilla minun onkin syytä pysytellä sisällä villasukat jalassa - tai vähintäänkin niitä neuloen! 

Eilen mies lämmitti leivinuunin, joka on meillä talvisin ahkerassa käytössä. Olin katsonut säätiedotusta ja pyysin etukäteen, että hän lämmittäisi reilusti "semmoisen rieskalämmön" eli kolmisensataa astetta. Tuohon lämpöön saa polttaa puuta pari tuntia, mutta sen jälkeen arina hehkuu pitään kuumana. 

Lapsuudenkodissani oli leivinuuni, ja sen lämmitys ja monivaiheiset leipomiset veivät usein koko päivän. Paistamisella on tietty järjestys: ensin ohuet ohrarieskat ja pitsat, sitten pullat ja sämpylät ja lopuksi paksut ruislimput sitä mukaa, kun uuni jäähtyy. Yöksi uuniin saatettiin jättää lihapata tai puuro hautumaan. Me emme jaksaneet ahkeroida ihan näin pitkän protokollan mukaan, mutta aloitin kuitenkin rieskoista, joihin laitoin perinteitä rikkoen myös kaurahiutaleita ja sämpyläjauhoja. Fanaattisimmat rieskaihmiset eivät näitä sellaisina pitäisikään, mutta olkoot nämä sitten vaikka ohuita sekaleipiä.

Olen leiponut koko ikäni, mutta rieska on minulle vielä uusi laji. Kotonani rieskat tärpätään eli paineilaan puisella välineellä, jolla leivän pintaan syntyy ruudukkomainen rieskakuvio. Minulla ei ole vielä omaa tärppää, mutta jätin tilauksen isälleni ja tyydyn toistaiseksi pistelemään rieskat haarukalla. 

Keskeinen väline arinalla eli leivinuunin kivisellä pohjalla paistamisessa on leipipelkka. Tällä voi olla jokin virallisempikin nimitys, mutta meilläpäin kutsutaan pelkaksi sitä lapiota, jolla leipä nostetaan uuniin ja sieltä pois. Minun pelkkani on hieman paksuhko ns. limppupelkka, ja ihan ohuiden rieskojen paistamiseen tarvittaisiin ohutreunaisempi versio, jonka olen kotipuolen ihmisiltä jo tilannut. Ilmiö on sama pannulla paistettaessa: ohuella lastalla lettu kääntyy helpommin kuin paksureunaisella.

Olen saanut limppupelkan vanhemmiltani, ja leivinliinan on tehnyt Irene-sisko.

Seuraavaksi söimme välipalaa ja herkuttelimme rieskoilla, ja kun uuni vähän jäähtyi, mieheni leipoi sämpylöitä ja paistoi uunissa lohi-riisilaatikkoa. Tänään on ollut mukava nauttia uunin jälkilämmöstä ja katsella ikkunasta oranssia pakkasaurinkoa. Jalat moittivat kylmää, mutta kivut ja krampit jaksaa, kun on perheen kanssa mukavaa tekemistä.