Verhokerho eli kaamoksen kaihtimet

Takana ovat kenties talven kovimmat pakkaset, joita kesti tänä vuonna viikkomitalla. Kylminä päivinä tuli ulkoiltua (liian) vähän ja kaikkinainen kotiin käpertyminen oli tuttavapiirissäni suosittua. Taloja lämmitettiin, flunssakin vaivasi, ja kuiva pakkasilma repi lenkillä keuhkoja. Ulkona oli useimmiten kirkas ja kaunis sää, mutta aurinkoa tuli sihtailtua lähinnä verhojen lomitse. Tässä postauksessa keskitynkin kartiineihin ja niiden ompelemiseen. 

Äiti kutoi nämä verhot kangaspuissa minun ja mieheni ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Hän halusi tehdä neutraalit ja aikaa kestävät verhot, ja sellaiset ne tosiaankin ovat olleet. Ne ovat arvokkaasti puolipellavaa, ja niissä toistuu vajaan sentin välein efektilanka, joka elävöittää verhoja mukavasti.

(Luonnollisestikin Aapo-koiran piti päästä tähänkin tekstiin mukaan, vaikka hän ei tietääkseni ole erityisemmin kiinnostunut verhoista. Esineiden pehmeydestä kylläkin, eli tämä koira löytyy makoilemasta huushollin mukavimmilta paikoilta, tässä tapauksessa lattiatyynyn päältä.)

Keittiön lamput äiti pelasti aikoinaan roskalavalta. Ne ovat vanhat kansakoulun valaisimet.

Ompelen verhoja harvoin, mutta tänä talvena alkoi tehdä mieli surauttaa keittiöön talviverhot. Tein ne ennen joulua, mutta mitenkään juulenistiset ne eivät kuitenkaan ole, pikemminkin talviset. Samalla hurruuttelin pöydälle pellavaliinan ja laitoin sen päälle kaitaliinaksi harmaan kuitukankaan.

Kangas löytyi Eurokankaasta, nimeltään Kataja, ja sen suunnittelija on Merja Palin. Kangas on minuksi yllättävän hillitty, sillä yleensä revittelen väreillä ja kuoseilla, mutta tänä talvena teki mieli rauhallista köökiä, jossa yksikään tekstiili ei huuda olemassaoloaan. Rauha ja hiljaisuus - asioita, joita arki ei aina muutoin tarjoa...

Verhokangasta valitessani aloin kysellä vinkkejä Eurokankaan myyjältä. Yleensä ynnäilen kankaan menekin päässäni ja ostan kankaan liikoja turisematta, mutta nyt oli hyvä, että avasin suuni, sillä myyjä vinkkasi heti monsuuninauhasta. Se on piilokujanauha, joka ommellaan verhon yläreunaan mutta joka ei näy päällepäin. Lopuksi verhotanko pujotetaan nauhakujassa joka toisen lenkin läpi, jolloin verho poimuttuu kauniisti.

Kuva: kauppa.kilokangas.fi

Katsoin ompeluohjeita Intyykin nettisivuilta, josta löytyi muitakin käteviä verhovinkkejä: http://intyyki.fi/ompeluohjeita-sivuverhoille/ 

Täytyy sanoa, että kangasmyyjä oli oikeassa, sillä verhot poimuttuvat oikein näpsäkästi ja vähän samaan tapaan kuin purjerenkaita käytettäessä. Ovatko muut ompeluharrastajat kokeilleet monsuuninauhaa?