Sametin pehmeää kaamosta

Pakkanen ja lumi tulivat Ouluun viimein vasta joulun tienoilla. Koska olen kotoisin Lapista ja tottunut siihen, että pysyvä lumi saattoi lapsuudessani tulla jo lokakuussa, on merenrantakaupungin vetinen ja kuukausia kestävä välivuodenaika minulle haastavaa: ei ole syksy, eipä ole talvikaan, mutta pimeyttä ja märkää riittää. Kun lumi viimein tulee, muuttuu pimeyskin pehmeäksi, valkoinen erottuu mustasta, ja kaamoksesta tulee kotitaloa ympäröivä hämärä syli.

Talven tullen tekee mieli vetää päällensä jotakin lämpöistä. Ennen joulua neuloin monia sukkapareja lahjaksi, mutta niitä ei tullut liiemmin filmattua. Joulun jälkeen tartuin kesästä asti kaapissa lojuneeseen Paratiisin puutarha -velouriin, jonka ostin Verson puodista Tupoksesta. Olin pitkään ajatellu ompelevani siitä mekon Ehta-kaavalla, mutta koska mekkoja on kertynyt vaatehuoneeseen jo aika tavalla, päätin tehdä plyysisen torkkupeiton. Kangasta jäi myös sohvatyynyyn.

Ilokseni sain ompeluavuksi tokaluokkalaisen poikani, joka painoi saumurin kaasua, kun äiti ohjasi kankaita. Hän on myös innokas ompelukoneella huristelija ja varsinkin eri ompeleiden vaihtaja. Ensin vääntelimme Berninan differentiaalisyöttöä ja paininjalan puristusta sopivaksi. Aloin huokailla, kun sopivaa säätöä ei ollut löytyä, jolloin poikani totesi viisaasti: "Älä nyt äiti, sehän on vain torkkupeitto!" Niinpä sitten kaasuttelimme työn loppuun enää liikoja säätämättä.

Taustakankaaksi ostin Löytö-Palasta mustaa sherpaa eli puuvillafleeceä, koska en halunnut, että peitto olisi pakkasilla sähköinen. Käytin molemmat kankaat kutistamisen jälkeen kuivausrummun kautta, jotta kankaat pysyivät kuohkeina. Taannoin eräässä ompeluryhmässä oli puhetta, että valkoinen pohjakangas kuultaisi häiritsevästi läpi mustasta painokuviosta, mutta täytyy sanoa, että ilmiö ei minua ainakaan tässä kankaassa häiritse. Ehkä vaatteessa ja venytyksessä näkyisi enemmän, mutta tasomaisessa ei niinkään. Ylimmän kuvan vaaleat kohdatkiin ovat lähinnä nöyhtää, sillä tämän peiton mutkassa köllöttelevät perheen isot ja pienet - ja karvaiset!

Meidän perheessämme koira eli Aapo-bichon saa tottavie tulla sohvalle, onhan se Ranskan maan hovikoiria! Olen huomannut, että se osaa myös laskea: jos sohvan toisessa reunassa on kaksi sohvatyynyä päällekkäin ja toisessa vain yksi, tiedät kyllä, kummasta päästä Aapo löytyy. 

Aapo ja lapset pitävät myös lattiatyynystä, jonka ompelin vuosi sitten Marimekon markiiseista. Sen toisella sivulla on vetoketju ja sisällä tyynyt ja peitot neljälle ihmiselle eli varavuodevaatteemme. Sain idean tähän säilyttimeen työkaverini Valkoisen kartanon elämää -blogista: http://valkoinenkartano.blogspot.fi/

Lempeän pimeää kaamosaikaa kaikille!